Puutarhan syystyöt

Syystöihin ehtii vielä ennen lumia!

21.10.2022

Jos syystyöt ovat jääneet viime tippaan, vielä ehtii. Pihalle ja kiinteistölle tärkeimmät työt ensin ja sitten vielä puetaan piha valmiiksi talveen.

Haravointi kannattaa tehdä rennolla otteella eikä turhan tarkasti. Kuolleet lehdet voi ajaa ruohonleikkurilla silpuksi ravitsemaan maaperää. Älä kuitenkaan silppua hitaasti maatuvia, kuten vaahteran, tammen tai terijoensalavan lehtiä. Ne kannattaa kerätä kompostiin tai pussittaa ja toimittaa puutarhajäte keräykseen paikkakuntasi keräyspisteeseen. Kompostissa kovat ja paksut lehdet maatuvat hitaasti.

Syksyllä on hyvä aika tehdä kierros pihalla ja kirjoittaa muistiin ideat tai ongelmat, joihin käy käsiksi heti seuraavana keväänä. Ja muistaa tilata pihaneuvontakäynti, jos kaipaat tuoretta näkökulmaa pihasi ongelmakohtaan.

Mikäli pihallasi näkyy jäniksiä, ne pitävät kovasti kevätsipulikukista, kuten krookuksista. Yksi ilta ja koko komeus on mennyttä. Mutta narsisseista jänikset eivät pidä, niitä on kiva istuttaa kukkapenkin lisäksi myös pensaiden tai havujen viereen piristämään kevätpihan ilmettä. Pikkusipuleita voi istutella ripotellen myös nurmikkoalueelle, sillä ne kukkivat ennen ensimmäistä nurmenleikkuuta ja piristävät kummasti keväällä ennen muun luonnon vihertymistä. Insinööri tekee ehkä tarkan ruudukon, mutta itse suosin sipulien piilotusta luovasti sinne tänne. Muista, mitä isompi sipuli, sitä syvempään se istutetaan, yleensä syvyydeksi ohjeistetaan kolme kertaa sipulin koko. Pikkusipulit laitetaan 5–10 sentin syvyyteen. Sipulit voi painaa pehmeään multaan sormella, isommille kannattaa tehdä laakea alue, johon sipulit laitetaan mukavaksi ryhmäksi.

Muista puhdistaa rännit kuolleista lehdistä, samoin katto saattaa kaivata puhdistusta. Ole molemmissa töissä varovainen ja lainaa sopivat telineet hommaan, tikkailla ei ole turvallista tehdä töitä, ne ovat vain siirtymistä varten.

Syksyllä on paljon pestävää ja suojiin siirrettävää. Pese jäteastia ja postilaatikko ennen pakkasia. Siisti ja huolla kesätavarat ja kesäkauden työkalut. Keväällä on paljon mukavampi ryhtyä kevättöihin puhtailla ja toimivilla välineillä. Jäätyvä vesi rikkoo helposti astioiden lisäksi myös vesiletkut, muoviset kastelukannut, lelut ja koristeet. Puhdista ja siirrä tavarat talviunille uutta kevättä odottamaan. Äläkä unohda sitä vesiletkua!

Lisää hyviä pihanhoitovinkkejä löydät Merja Naroman uudesta ”Pihan neljä huonetta” -kirjasta. Kirjan voit ostaa Viherkuution etuhintaan 20 euroa + postikulut suoraan kirjailijalta. Etuhinta on voimassa marraskuun loppuun asti. Hyvä lahjaidea! Tee tilaus osoitteessa merja.naroma@rosefactory.fi koodilla Viherkuutio.

Viherkuutio logo
Viherkuutio Oy ja #meviherkuutiolaiset olemme vihreän rakentamisen ammattilaisia. Toteutamme ja hoidamme kaikenlaisia ja -kokoisia pihoja Kymenlaakson ja Loviisan alueella. Olemme oikea kumppani vihreän fiiliksen luomisessa kaikille pihojen omistajille tai sellaiseksi haaveileville.
© 2022 Viherkuutio Oy
envelopephone-handset linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram