Vanha ohje puiden leikkaamisesta keväthankien aikaan pitää kyllä paikkansa, mutta ennen oli ennen ja nyt on nyt. Eli säästetään aikaa kevään kiireiltä ja leikataan hedelmä- ja muut lepotilassa leikattavat puut nyt, kun hanget ovat sulaneet, vettä sataa eivätkä pakkaset vaivaa.
Tilaa arboristi tai puutarhuri pihallesi puiden talvihuoltoon, pääset itse vähemmällä ja puut leikataan oikein. Nimittäin monet kokevat puiden leikkaamisen hankalaksi. Muista hoitotoimien kotitalousvähennysmahdollisuus!
Milloin hedelmä- ja lehtipuiden hoitoleikkaamista on syytä harkita?
Uuden pihan pienet taimet kasvavat lähes huomaamatta, sillä yleensä puiden kasvua ei muisteta huomioida niiden vähäisen hoitotarpeen vuoksi. Tarkastele pihasi puita, ovatko ne kasvaneet turhan isoiksi haitaten kulkemista kulkuväylien tai portaiden vieressä tai yletätkö keräämään hedelmät hyötypuista?
Ovatko puut liian leveitä ja varjostavat liikaa? Niiden lehvästöä voidaan trimmata, ja muotoilu/kasvun hallitseminen olisi parasta aloittaa jo miehen mittaisen taimen kanssa, jotta siitä saadaan mahdollisimman tasainen ja kaunis pihapuu, eikä leikkaus rasita puuta liikaa kerralla.
Hedelmäpuut kaipaavat leikkausta myös kesällä, jolloin puun lehvästöstä tehdään ilmava ja turhat vesiversot voidaan poistaa.
Monet pikkupuut, kuten sirotuomipihlaja ja ruusuorapihlaja tekevät juurivesoja. Kun lunta on vähän, juurivesatkin voidaan poistaa.
Muista, että ns. vuotavat lehtipuut, kuten koivut, kirsikat ja vaahterat leikataan loppukesästä, jolloin ne eivät enää valuta mahlaa. Lehtipuiden muotoilu kannatta tehdä vähän kerrallaan pari kertaa vuodessa. Esimerkiksi koivuja voi muotoilla harkitusti, jolloin puusta saadaan samalla elävä taideteos.
Havujen talvileikkaus
Havuja ei aina tarvitse leikata, mutta nekin kasvavat yllättävän nopeasti toivottuun kokoon ja viimeistään silloin on syytä ryhtyä vuosittaiseen hoitoleikkuuseen. Muotoiltuja havuaitoja toki leikataan taimesta alkaen, jolloin kasvu ja muoto pysyvät sopivasti hallinnassa.
Tuijia, kuusia ja marjakuusia voi hyvin leikata talvella suojasäällä kasvin ollessa lepotilassa.
Lumen paino saattaa murtaa oksia, jolloin kasvi tarvitsee leikkausapua. Työkaluina käyvät terävät ja puhtaat oksasakset, joilla saat ohuemmat oksat katkaistua. Paksummat oksat voit katkaista sahalla. Jätä vuotaviin oksiin pieni tynkä, jonka voit poistaa, kun mahla ei enää valu. Talvella voi leikata liian matalalla kasvavat, murtuneet tai kuivuneet oksat. Kilpalatvat kannattaa myös poistaa.
#meviherkuutiolaiset tulevat mielellään tekemään pihapuiden talvileikkaukset, ota yhteyttä!