Liulauliukastako?

15.12.2022

Suomen lainsäädännön mukaan tontinomistajan tulee huolehtia piha-alueen, pihalle johtavan reitin ja talon edustalla kulkevan jalkakäytävän talvikunnossapidosta. Kunta puolestaan vastaa kadun, eli ajoväylien kunnossapidosta. Pihalla tai talon edustan jalkakäytävällä voi liukastua kuka tahansa; sinä itse, pistäytymään tullut naapuri, postinjakaja tai kukkalähetti. Liukastumisen aiheuttamaa loukkaantumista ei toivota kenellekään.

Mieti, miten lumi ja jää poistetaan. Kolaa lumet paikkaan, josta ne eivät sulaessaan valu kulkuteille ja jäädy taas yöllä, jolloin aamulla kulkuväylä on vaarallisen liukas. 

Sopikaa kotona tai taloyhtiössä reiteistä, jotka pidetään kunnossa ja reiteistä, joita ei pidetä kunnossa, vaan niille kasataan lumivuori talven leikkejä varten. Kannattaa kolata lumikasat heti oikeille paikoille, sinne missä ne voivat sulaa keväällä ihan rauhassa, ilman että perennojen päälle syntyy jääpeitto. Nurmikaan ei pidä lumikasoista. Hyviä lumenkeräyspaikkoja ovat kivialueet ja rinnetonteilla sellaiset alueet, joilla ei juuri liikuta talven aikana, tai jonne päinvastoin kannattaa kolata lunta lasten liukumäkeä tai lumilinnaa varten.

Kunhan päivittäiset reitit ovat siististi kolattuina ja hiekoitettuina, pihalla on turvallista ja mukavaa liikkua. Suomen talvisissa olosuhteissa liukkaudentorjunta on myös esteettömyyttä. 

Pidä hiekoitushiekka sellaisessa paikassa, että saat sen käyttöösi helposti eikä se jäädy. Ja jos kesken talven lumet sulavat, harjaa hiekka talteen ja käytä uudelleen.  Hiekoitushiekkana teräväreunaisempi hiekoitussepeli antaa pyöreäkivistä hiekkaa paremman pidon myös jäisellä pinnalla.  Pienijakoista puhallushiekkaa ja kevytsoramurskettakin käytetään, mutta se on hankalammin poistettavaa ja voi kulkeutua jalkineissa sisälle asti naarmuttaen lattiapintoja.  Sepeli voi naarmuttaa kiveyksiä tai puuportaita ja voi aiheuttaa kipuja lemmikeille. Hiekka toimii hyvin myös kovemmalla pakkasella. 

Merisuolaa käytetään esimerkiksi rappusten jäänsulatukseen hieromalla sitä kirkkaan jään pintaan. Suolaa kannattaa käyttää harkiten, sillä se voi ruostuttaa ja rapauttaa betonia ja metallia ja edesauttaa pihakasvien kuoleman keväällä. Lemmikkien tassuille se ei myöskään sovi. Suolan vaikutus vähenee, kun pakkasta on enemmän kuin -7 astetta.

Markkinoilla on tarjolla myös erilaisia jäänsulatusaineita, jotka sisältävät teknistä ureaa. Niitä käytetään merisuolan tavoin pienillä pakkasilla joko sellaisenaan tai sekoittamalla aineita seokseksi esimerkiksi hiekan kanssa.  

Talveen mahtuu monenlaista keliä ja olemme tottuneet siihen, että Suomessa keli ei ole este. Varaudutaan ajoissa ja huolehditaan toistemme turvallisesta liikkumisesta pihoilla ja jalkakäytävillä. Ja jokaiselle kulkijalle vinkki tasapainoharjoituksista, maltista ja turvallisista talvijalkineista.

Ota yhteyttä Viherkuution ammattilaisiin, jos tarvitset apua pihasi talvikunnossapidossa! Lumityöt kuuluvat myös kotitalousvähennyksen piiriin.

Viherkuutio logo
Viherkuutio Oy ja #meviherkuutiolaiset olemme vihreän rakentamisen ammattilaisia. Toteutamme ja hoidamme kaikenlaisia ja -kokoisia pihoja Kymenlaakson ja Loviisan alueella. Olemme oikea kumppani vihreän fiiliksen luomisessa kaikille pihojen omistajille tai sellaiseksi haaveileville.
© 2024 Viherkuutio Oy
envelopephone-handset linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram