Pohjoisessa on alkanut jo yöttömän yön aika, hankia mitataan vielä jossain ja joet tulvivat. Etelässä tuli tänä vuonna neljä takatalvea ja sitten sukellettiinkin suoraan hellekeleihin. Koivuissa on jo täysikokoiset lehdet ja pian männyt värittävät kaiken, kalusteet, kivetykset ja no, aivan kaiken painavalla siitepölyllään keltaiseksi. Kevättä ei kai oikein tänä vuonna tullutkaan.
Luonnonvoimien kanssa puutarhaihmiset, niin kotipuutarhurit, harrastajat kuin ammattilaisetkin ovat joskus ihmeissään ja töitä pitää usein improvisoida kelien mukaan. Muutenhan tämä pihaelämä olisikin vallan tasaista ja yllätyksetöntä. Mutta miten sitä pihapuuhakalenteria pitäisi nyt oikein lukea?
Mitä jäi tekemättä ja koska sitten tehdään?
Jos kevätleikkaukset jäivät välistä, ei huoli ole hirmuisen suuri. Puiden, pensaiden ja havujen kesäleikkuut korjaavat puutteet kevätleikkuussa, kunhan muistaa muutaman asian eli leikataan vasta kukinnan jälkeen, marjovat kasvit vasta satokauden päätteeksi. Ellei kasvin ohjeistuksessa muuta mainita. Erityisesti hedelmäpuiden kesäleikkuun suosion soisi kasvavan, sillä aika tavalla näkee tiheitä kasvustoja, josta ei se karvalakki mene heittämällä läpi. Eli reilusti puita leikkaamaan kesemmällä.
Monelta jäi tänä vuonna kevätlannoitus väliin, ei huolta siitäkään. Siirry kesälannoitukseen ja panosta syksyllä syyslannoitukseen, se on tärkeää joka tapauksessa ja pelastaa epävarmat keväät. Muista lannoittaa nurmikko! Sammalen poistot ehtii hyvin tekemään, paikkaamaan talvituhot ja innostamaan nurmen kasvuun ensimmäisellä lannoituksella.
Nyt on se aika, kun käydään sotaan ihania riiviöitä eli rikkaruohoja ja kotiloita vastaan. Mitä tehokkaammin jaksat poistaa rikkaruohot nyt, sen vähemmän sitä työtä on loppukesällä ja lomakaudella edessä. Samoin on kotiloiden kanssa. Toukokuu on erinomaista aikaa hankkia rautaa sisältävää etanaraetta, joka ei vahingoita kasveja, eläimiä tai ihmisiä, mutta saa etanat kaivautumaan maahan kuolemaan. Niiden elimistö ei siedä rautaa. Jos joku kotilo onkin jäänyt ilman raeruokailua, sateen jälkeen voit käydä keräämässä loput pois pihalta. Usein kotilo-ongelma ei ratkea yhtenä kesänä, mutta sitkeydellä ja keväisellä ahkeruudella niistäkin pääsee eroon, ainakin melkein. Ja muista, ihan paras ajatus ei ole ottaa perennapistokkaita kotiloita vilisevästä pihasta omaan pihaan.
Vieläkö ehtii pihan uudistukseen tai saa apua pihatöihin?
Kevät on aina ammattilaisille kiireisintä aikaa ja kalenteri on melkoisen täynnä. Kaikkea voi matkan varrella kuitenkin tapahtua, joten kannattaa olla yhteydessä, josko kalenterissa olisi tilaa esim. peruuntumisen vuoksi. #meviherkuutiolaiset auttavat aina mielellään, joten rohkeasti vain viestiä konttorille vaikkapa viherkuutio.fi sivun yhteydenottolomakkeella tai suoraan sähköpostilla asiakaspalvelu@viherkuutio.fi. Kiirekaudella emme aina ehdi vastaamaan puhelimeen, viesteihin vastaamme mahdollisimman pian.
Ihanaa alkukesää toivottavat #merviherkuutiolaiset
PS. Muistathan, että kesäkukkien kanssa voi muistella vanhan kansan kalenteria, yöpakkasilta säästyy varmimmin vasta 10.6. lähtien…mitenkähän se on tänä kesänä?